Tree of life eli elämän puu-symboli tunnetaan monessa eri kulttuurissa ja siitä on merkintöjä jo tuhansien vuosien ajalta. Raamatussa hyvän ja pahantiedon puu, Lähi-idässä myyttinen kuolemattomuuden puu, juutalaisen mystiikan eli kabbalan sefirot, jolla selitetään maailmankaikkeutta, skandinaavialaisessa mytologiassa Yaggdrasil-maailmanpuu, joka kannattelee koko maailmankaikkeutta, Kalevalassa iso tammi-maailmanpuu, joka kaadettiin, jotta maailma oli valmis. Jopa rautakautisista kuvista on löydetty elämän puuta kuvaavia merkintöjä. Elämänpuu symbolisoi usein porttia elämän ja kuoleman välillä. Siksi kuolemattomuus yhdistetään usein tähän symboliin. Tuskin on sattumaa, että sukupuut kuvataan usein puun muodossa. Me jatkamme elämäämme lapsissamme ja perillisissämme. Elämän puun sanotaan edustavan myös viisautta ja tietoa, se antaa kasvullaan uskoa tulevaan -juuret vahvasti maassa, latva kohoamassa korkeuksiin. Uudet lehdet puhkeavat ja oksat haaroittuvat aina yhä laajemmalle ja laajemmalle, samalla kuin tietoisuutemme lisääntyy.
Lotus-kukka edustaa puhtautta, kauneutta ja uudesti syntymistä. Se on hengellisen matkan ja kukoistuksen symboli. Niin kuin kukka itsekin kasvaa ja nousee ylös mudasta täyteen kukoistukseen ja loistoonsa, henkisen kasvun matka on samanlaista nousua pimeydestä kohti valoa ja puhtautta.
Dreamcatcher-unisiepparit kuuluvat alunperin ojibwa-intiaanien perinteeseen. Erään tarinan mukaan hämähäkki-isoäiti kutoi unisiepparin karkoittamaan ihmiskunnan pahat unet. Pahat unet tarttuvat verkkoon ja hyvät unet valuvat höyheniä pitkin Äiti-maahan. Unisieppari asetetaan yleensä sängyn päätyyn tuomaan hyvää ja rauhallista unta.